HIWE-hankkeen politiikkasuositukset politiikka-analyysin valossa – vastaavatko palvelut kansainvälisten osaajien kokemiin haasteisiin?

HIWE:n kirjoitussarja hankkeen päätuloksista: Osa IV

HIWE-hankkeen keskeisiä tavoitteita on selvittää, kuinka nykyiset julkishallinnon politiikkatoimet ja kansainvälisten osaajien kokemukset Suomesta kohtaavat toisensa.

Tätä tavoitetta silmällä pitäen analysoimme kansainvälisten osaajien työllistymistä ja integroitumista linjaavia politiikkadokumentteja ja konsultoimme politiikkatoimia tuntevia julkisen ja yksityisen sektorin asiantuntijoita. Analyysimme sisälsi kymmeniä valtionhallinnon 2000-luvulla julkaisemia dokumentteja, mukaan lukien hallitusohjelmia, strategioita, voimassa olevaa ja kehitteillä olevaa lainsäädäntöä, politiikkaohjelmia ja niitä toimeenpanevia tiekarttoja. Olimme kiinnostuneita siitä, onko haastattelemiemme osaajien kokemat haasteet tunnistettu, miten haasteisiin on vastattu, ja mitä vielä tarvitaan osaajien työllisyyden, yrittäjyyden ja yhteiskunnallisen osallisuuden parantamiseksi

Tässä kuvattu analyysi taustoittaa tutkimushankkeessa tuotettuja politiikkasuosituksia kansainvälisten osaajien aseman edistämiseksi. Suositukset ovat luettavissa ja ladattavissa täältä. Pääviestimme tässä kirjoituksessa on, että suuri osa kansainvälisten osaajien kokemista haasteista on tunnistettu ja niitä on pyritty vastaamaan monin keinoin. Palvelujärjestelmässä on kuitenkin kolme kehittämistä vaativaa osa-aluetta: politiikan tekemisen lyhytjänteisyys ja pirstaleisuus, puutteet palvelujen saavutettavuudessa ja käytettävyydessä sekä heikkoudet työllistymiseen liittyvissä palveluissa ja sääntelyssä.

Mitä on politiikka-analyysi?

Politiikka-analyysilla – tai politiikkatoimien analyysilla – viitataan yhteiskuntatieteissä yleiseen tutkimusalueeseen ja -menetelmään, joka tutkii politiikkavalmistelun ja päätöksenteon prosesseja, tuotoksia ja vaikutuksia (Fischer, Miller & Sidney 2019). Tutkimusala on kehittynyt tarpeesta ymmärtää politiikantekemisen käytäntöjä ja niihin vaikuttavia tekijöitä ja tuottaa päätöksentekijöille luotettavaa tietoa yhteiskunnan ongelmista ja niiden ratkaisuvaihtoehdoista.

Julkishallinnon politiikka voidaan määritellä hallintoelinten päätöksiksi toimia tietyllä tavalla tietyssä asiassa tai tilanteessa (ks. Heywood 2007, 426). Heywood (emt.) kuitenkin huomauttaa, että politiikka on paremmin ymmärrettävissä tavoitteiden, toimenpiteiden ja tulosten välisenä dynaamisena suhteena. Tavoitteiden tasolla politiikka on nähtävissä esimerkiksi hallituksen linjauksena johonkin kysymykseen (mitä se aikoo tehdä); toimenpiteiden tasolla hallituksen käyttäytymisenä (mitä se tosiasiallisesti tekee); ja tulosten tasolla hallituksen toimenpiteiden seurauksina (miten hallituksen politiikka vaikuttaa yhteiskuntaan laajasti).

Analyysimme työperäistä maahanmuuttoa ohjaavista politiikkadokumenteista sijoittuu Heywoodin jaottelussa etenkin tavoitteiden ja toimenpide-esitysten tasolle. Monet tutkijat (esim. Heinelt 2019) ovat kuitenkin huomauttaneet, että tavoitellut ’politiikat’ eivät suoraan tuota niiden mukaisia poliittisia päätöksiä. Poliittisiin päätöksiin ja niiden toimeenpanoon vaikuttavat myös monet muut tekijät, kuten yhteiskunnallinen tilanne, mukana olevat toimijat ja niiden intressit sekä institutionaaliset käytännöt. Tämä on hyvä pitää mielessä myös maahanmuuttopoliittisia dokumentteja tarkastellessa. Toisaalta Suomessa etenkin tarkoin valmistellut hallitusohjelmat kertovat suhteellisen luotettavasti siitä, millaista politiikkaa maassa aiotaan seuraavat vuodet harjoittaa. Näin niistä voidaan tulkita myös se, mitä hallitus tavoittelee työperäisellä maahanmuutolla ja mitä se maahan muuttaneille osaajille lupaa.

Työperäisen maahanmuuton politiikat – lyhyt katsaus lähihistoriaan

Koulutus- ja työperäisen maahanmuuton historia on Suomessa verrattain lyhyt ja maahanmuuttajien määrä vähäinen. Saukkosen (2018) mukaan ensimmäistä kertaa maahanmuuttoa tarkasteltiin pakolaisuutta laajempana kysymyksenä Matti Vanhasen hallituksen maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa 2005. Ohjelmassa suhtauduttiin myönteisestityöperusteisen maahanmuuton edistämiseen, mutta ohjelman toteuttaminen katkesi vuonna 2008 käynnistyneen finanssikriisiin seurauksena. Muutamaa vuotta myöhemmin Eurooppaa ravisteli laajamittainen pakolaisaalto, joka muutti eurooppalaisten yhteiskuntien suhtautumista maahanmuuttoon laajasti. Suomessakin maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaan toteutettiin Juha Sipilän hallituskaudella (2015–2019) monia kiristyksiä.

Toisaalta Sipilän hallitus tunnisti tarpeen saada Suomeen lisää ulkomaista työvoimaa, niin tilapäisiä kuin maahan pysyvästi asettuvia työntekijöitä, ja edistää tätä tavoitetta strategisesti. Sipilän hallituksen 2018 hyväksytyn maahanmuuttopoliittisen ohjelman ”Töihin Suomeen – Hallituksen maahanmuuttopoliittinen ohjelma työperusteisen maahanmuuton vahvistamiseksi” tavoitteena oli edistää työllisyyttä, julkista taloutta ja talouden kansainvälistymistä vahvistavaa maahanmuuttoa. Muun muassa Talent Boost -ohjelma, jonka kautta työperäistä maahanmuuttoa edelleen valtionhallinnollisesti koordinoidaan, sai alkunsa Sipilän hallituksen aikana.

Suuremmassa mittakaavassa työperäisen maahanmuuton hallintaa ryhdyttiin kuitenkin kehittämään ja toteuttamaan vasta Sanna Marinin, ja sitä edeltäneen Antti Rinteen, hallitusten aikana. Hallitusohjelman ohella Marinin hallitus tuotti useita koulutus- ja työperäistä maahanmuuttoa sekä maahanmuuttajien kotoutumista ohjaavia dokumentteja, joissa perustellaan, miksi Suomi tarvitsee lisää kansainvälisiä osaajia, ja kuvataan laajasti keinoja, joilla osaajien Suomeen rekrytointia ja tänne jäämistä edistetään. Marinin ja Rinteen hallitusohjelmissa maahanmuuton painopisteeksi asetettiin työvoimapulasta kärsivät alat sekä TKI-toiminnan kärki- ja kasvualojen kannalta olennaiset erityisosaajat, yrittäjät, opiskelijat ja tutkijat. Kansainvälisten osaajien kannalta eriytyisen keskeiseksi muodostui ”Koulutus- ja työperäisen maahanmuuton tiekartta 2035” (tästä eteenpäin Tiekartta 2035) -dokumentti, joka täydensi Marinin hallitusohjelman maahanmuuttopoliittisia tavoitteita lukuisilla kehittämistoimilla.

Osana koulutus- ja työperäisen maahanmuuton edistämistä Marinin hallitus käynnisti työ- ja elinkeinoministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön koordinoiman poikkihallinnollisen Talent Boost -toimenpideohjelman, jonka tavoitteena on edistää kansainvälisten osaajien rekrytoimintia Suomeen. Ohjelmaa toteutetaan alueellisella Talent Hub -yhteistyömallilla, joka kokoaa yhteen kansainväliseen rekrytointiin kytkeytyvät toimijat ja pyrkii luomaan kansainvälisille osaajille ja heitä palkkaaville yrityksille sujuvia, organisaatiorajat ylittäviä palvelupolkuja. Toimenpideohjelmassa on toteutettu useita laajoja hankkeita ja toimintoja, esimerkiksi ESR-rahoitteinen ”Kokka kohti Suomea – Kansainvälisistä osaajista kasvua ja kilpailukykyä kasvukeskuksiin” -hanke sekä Supporting Immigrants in Higher Education in Finland (SIMHE) -toiminta, jolla pyritään edistämään kansainvälisten osaajien työllistymistä omaa osaamistaan vastaaviin asiantuntijatehtäviin Suomessa. (Ks. Pitkänen, Mayer, Valtakari 2022.)

Marinin kaudella käynnistettiin myös 2025 voimaan tuleva TE palvelut 2024-uudistus, jossa suuri osa työvoimapalveluiden järjestämisvastuusta siirtyy kunnille tai niiden muodostamille työllisyydenhoitoalueille. Muutoksen myötä TE-toimistot lakkautetaan ja työperäisen maahanmuuton edistämisen palvelut siirtyvät niin kuntiin kuin muihin valtion virastoihin.  Samalla KEHA-keskuksen roolia vahvistetaan ja muutetaan. Keskukseen kerätään työperäisen maahanmuuton valtakunnallisia palvelu- ja kehittämistehtäviä, joita se hoitaa yhteistoiminnassa Business Finlandin kanssa Work in Finland -toimintakokonaisuuden alla. (Jekunen 2023)

Politiikkadokumenttien tarkastelukehikko

Politiikkadokumentteja on mahdollista tutkia monella tavalla. Hyödynsimme tarkastelua, jossa käydään läpi politiikan tekemisen tavoitteita, toimia ja tuloksia (Bacchi 2009; Heywood 2007), ja kysyimme edelleen tarkemmin: a. millaisia tavoitteita osaamisperustaiselle maahanmuutolle on esitetty dokumenteissa, toisin sanoen, millaisia vaikutuksia tavoitellaan, b. millaisia politiikkatoimia ehdotetaan, ja c. miten ne suhteutuvat osaajien omiin kokemuksiin Suomesta? Voit tutustua hankkeessa läpikäytyjen politiikkadokumenttien koko listaan täällä. Seuraavassa käymme esimerkinomaisesti läpi erityisesti Marinin hallituksen dokumenteissa esille nostettuja tavoitteita. Ne ovat HIWE-hankkeen näkökulmasta kiinnostava kohde erityisesti siksi, että Marinin hallitus vei laajasti ja systemaattisesti eteenpäin koulutus- ja työperäisen maahanmuuton politiikkaa, käytäntöjä ja palveluita.

Maahanmuuttopolitiikan tavoitteenasettelussa korostuvat kansantaloudelliset huolet

Kun Marinin kauden maahanmuuttopoliittisia politiikkadokumentteja lähestytään tavoitteiden näkökulmasta, keskeisimpänä ongelmana näyttäytyy Suomen julkisen talouden kestävyys ja ne hankalat kehityskulut, jotka sitä uhkaavat (esim. Talent Boost –ohjelmadokumentti, s.2).

Työperäisen maahanmuuton tarve mainitaan jo Matti Vanhasen hallitusohjelmissa ja se toistuu muissakin hallitusohjelmissa sen jälkeen. Marinin hallituskauden dokumenteissa työperäisen maahanmuuton lisäämisen ja osaajien rekrytoimisen tarve näyttäytyy kuitenkin suorastaan Suomen kohtalonkysymyksenä. Tämän puolesta argumentoidaan monin tavoin ja laskelmin. Esimerkiksi Tiekartta 2035 -dokumentissa esitetään monia laskelmia Suomen väestön, työvoiman määrän ja julkisen talouden kehityksestä (kts. Tiekartta 2035, s.16).

Työperäisen maahanmuuton lisäämisen ohella dokumenteissa korostetaan, kuinka kansainväliset osaajat tuovat mukanaan erityisosaamista ja innovaatiopotentiaalia, minkä nähdään lisäävän kansainvälistymistä ja luovan uusia työpaikkoja ja investointeja (esim. Talent Boost –ohjelma s.2).

Samaan aikaan dokumenteissa tuodaan esiin, kuinka Suomi joutuu kilpailemaan parhaista osaajista muiden länsimaiden kanssa tilanteessa, jossa Suomi ei ole yhtä tunnettu ja arvostettu muuttokohde kuin esimerkiksi monet muut Euroopan ja Pohjois-Amerikan maat. Tämä perustelee sellaisia strategisia tavoitteita osaajien houkuttamiseksi kuten Tiekartta 2035 -dokumentissa mainittu ”maailman paras maahanmuuttokokemus” ja visio Suomesta ”kansainvälisesti kilpailukykyisenä ja vetovoimaisena paikkana kouluttautua, työskennellä, yrittää ja asua”.

Lisäksi dokumenteissa tuodaan esiin tarve lisätä työelämän ja yleensä yhteiskunnan monimuotoisuutta ja perustellaan sen tuomia hyötyjä; toisaalta niissä varoitetaan syrjinnän vaikutuksista (kts. Tiekartta 2035, s.20).

Politiikkadokumenteissa esitettyjä tavoitteita voidaan lähestyä myös toisesta näkökulmasta: jos tai kun hallitus odottaa työperäiseltä maahanmuutolta ja kansainvälisiltä osaajilta panosta suomalaisen yhteiskunnan hyväksi, sen tulee myös luoda edellytyksiä ja tarjota välineitä, joilla he pystyvät odotuksiin vastaamaan. Tiekartta 2035 -dokumentissa tuodaan esiin palvelulupaus, jonka mukaan: ”Suomi tarjoaa osaajille ja heidän perheilleen onnistuneen maahantulokokemuksen sekä hyvän, turvallisen ja toimivan arjen yhteiskunnan tasavertaisina ja aktiivisina jäseninä.” Erikseen mainitaan useita osaajaryhmiä ja heille tarjottavia asioita, kuten opiskelijat, erityisasiantuntijat ja yrittäjät/kasvuyrittäjät.

Maahanmuuttopoliittisia dokumentteja tarkastellessa käy selväksi, että Marinin hallitus haluaa lisätä työperäistä maahanmuuttoa ja kansainvälisten osaajien rekrytointia. Perusteluissa korostuu työvoimapula ja huoli hyvinvointivaltion taloudellisesta kyvystä huolehtia ikääntyvästä väestöstään. Ero retoriikassa on ilmeinen, kun vertailukohdaksi otetaan pakolaisuusperäinen maahanmuutto. Kärjistäen voidaan tulkita, että Suomi tarvitsee kansainvälisiä osaajia enemmän kuin kansainväliset osaajat Suomea.

Maahanmuuttopolitiikan keinot ja toimenpiteet ovat moninaisia

Politiikkadokumenttien analyysissa tunnistettiin laaja joukko tavoitteiden saavuttamiseen tähtääviä toimia, jotka kohdistuvat joko julkisen hallinnon kehittämiseen, suoraan ulkomailta Suomeen muuttaviin osaajiin tai potentiaalisiin työnantajaorganisaatioihin.

Julkishallinnon kehittämisessä tärkeitä keinoja ovat lainsäädännölliset uudistukset (esim. yhdenvertaisuus- ja ulkomaalaislakien muutokset) sekä palvelurakenteiden uudistaminen (esim. Talent Boost -palvelumalli ja TE2024-uudistus). Tärkeä keino on myös yhteistyön lisääminen niin julkishallinnon sisällä (esim. valtioneuvoston poikkihallinnolliset työryhmät ja neuvottelukunnat) kuin erilaisten sidosryhmien kanssa (esim. SIMHE-yhteistyö ja kotoutumisen edistämisen kumppanuusverkostot ja Etno-toiminnan tukeminen). Myös julkishallinnon maahanmuutto-osaamista on pyritty vahvistamaa eri tavoin (esim. henkilöstökoulutukset, osaamiskeskukset, seurantaindikaattorit, tietojärjestelmät).

Suomeen muuttaviin osaajiin kohdentuvat keinot liittyvät maahantulon, työllistymisen, kielen oppimisen tai laajemmin kotoutumisen edistämiseen. Keskeisiä keinoja ovat erilaiset oleskeluluvat (esim. pikakaistat erityisasiantuntijoille), koulutukset (esim. Kielibuusti.fi), ohjaukset (esim. TE-palveluiden työnhaun ohjaus), työkalut (esim. Migrin Työntekijän opas), verkkosivut (esim. infoFinland) ja -alustat (esim. Work in Finland) sekä keskitetyt palvelupisteet (International House -toimipaikat).  Työnantajille suunnatut palvelut kohdistuvat tyypillisesti rekrytoinnin tai työyhteisöjen kehittämisen tukemiseen. Keinovalikoimaan kuuluvat muun muassa koulutukset (esim. IMAGO), työkalut (esim. Työelämän monimuotoisuus -opas), verkkosivut (esim. Yhdenvertaisuus.fi), verkkoalustat (esim. Työmarkkinatori), markkinointimateriaali (esim. Why Finland -esitykset), verkostoitumisen ja vertaistuen tapahtumat (esim. Talent Boost Summit), keskitetyt palvelupisteet (esim. kv. rekrytoinnin puhelinpalvelu) sekä taloudellinen tuki (esim. Explorer-rahoitukset).

Kaiken kaikkiaan maahanmuuttopoliittisista dokumenteista käy selväksi, että osaamisperustaisen maahanmuuton palvelujärjestelmään ollaan valmiita panostamaan Suomessa ja kehittämään siihen liittyviä palveluja, usein yhteistyössä alueiden, kaupunkien ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

Mitä havaitsimme – kohtaavatko politiikkatoimet osaajien Suomessa kokeman todellisuuden?

Seuraavaksi vertailimme dokumenteissa esitettyjä politiikkatoimia haastatteluaineistossamme esiin nousseisiin, kansainvälisten osaajien Suomessa kokemiin haasteisiin ja selvitimme niiden kohtaamista tai kohtaamattomuutta. Voit tutustua politiikka-analyysissa tunnistettuihin toimiin ja kansainvälisten osaajien kokemiin haasteisiin tarkemmin täällä.

Luokitellessamme kansainvälisten osaajien kohtaamia keskeisiä haasteita, tunnistimme viisi laajempaa haastekokonaisuutta: työllistyminen, työelämässä koetut haasteet, yrittäjyyteen liittyvät ongelmat, instituutioiden toiminta sekä sosiaalinen integraatio. Työllistymisen haasteista keskeisimpinä nousivat esiin työnantajien rekrytointikäytännöt ja heidän kykynsä tunnistaa kansainvälisten osaajien osaaminen, työllistymispalveluiden toimivuus sekä kielitaitovaatimukset. Myös työelämään siirtyminen Suomessa suoritettujen opintojen jälkeen koettiin vaikeaksi. Kieleen liittyvät haasteet nousevat  esiin myös kokemuksissa työyhteisöistä. Osa haastattelemistamme kansainvälisistä osaajista kertoivat kokevansa ulkopuolisuuden tunnetta työpaikoilla, kun vapaamuotoiset keskustelut ja sosiaalinen kanssakäyminen tapahtuvat suomeksi. Jotkut haastateltavista raportoivat myös työpaikoilla kohtaamastaan syrjinnästä, rasismista ja muusta epäasiallisesta kohtelusta. Yrittäjyyteen liittyvistä haasteista suurimpana esiin nousi byrokratia liittyen esimerkiksi yrittämiseen vaadittavaan erilliseen oleskelulupaan ja sen ehtoihin. (Lue lisää yrittäjyyteen liittyvistä haasteista täältä.) Instituutioiden osalta keskeisiksi haasteiksi näyttivät nousevan Migrin lupa-asiat sekä yleinen tiedon puute instituutioiden toiminnasta. Sosiaalisen integraation haasteista merkittävimpiä olivat sosiaalisten suhteiden luominen, erityisesti sosiaalisten kontaktien puute suomalaisten kanssa, sekä rajalliset yhteiskunnalliset vaikuttamismahdollisuudet.

Edellä mainittujen haasteiden ja politiikattomien vertailu tuotti jokseenkin yllättäviä tuloksia. Odotimme löytävämme politiikkatoimista puutteita, jotka kertoisivat tarpeesta kehittää kansainvälisten osaajien työllisyyden, yrittäjyyden ja osallisuuden edistämiseksi uusia ratkaisuja. Päädyimme kuitenkin siihen, että käytännössä kaikki tutkimusaineistossamme esiintyvät haasteet on jo tunnistettu ja toimenpiteisiin on ryhdytty, tai ainakin toimenpiteitä ollaan suunnittelemassa.

Näin päädyimme dilemmaan: politiikkadokumenttien valossa näyttää siltä, että Suomessa on jo suunniteltu ja toteutettu lukuisia politiikkatoimia, joiden tarkoituksena on rekrytoida ja auttaa kansainvälisiä osaajia integroitumaan suomalaiseen työelämään ja yhteiskuntaan. Mitä meidän pitäisi ajatella siitä, että haastattelemamme osaajat edelleen kokevat paljon haasteita, kuten työllistymisen ongelmia, työelämän ’lasikattoja’, syrjintää ja rasismia? Ovatko nykyiset politiikkatoimet ja suunnitelmat riittäviä, ja jos eivät, mitä niille pitäisi tehdä?

Kysyimme tätä tutkimuksen seuraavassa vaiheessa parilta kymmeneltä työperäisen maahanmuuton kysymyksiin perehtyneeltä asiantuntijalta eri ministeriöistä, työmarkkinajärjestöistä, kaupungeista, yrityspalveluista ja tutkijayhteisöstä. Asiantuntijat tunnistivat useita syitä siihen, miksi lukuisista politiikkatoimista huolimatta haasteita edelleen riittää.

Ensinnäkin on tärkeää muistaa aikahorisontti. Asiantuntijoiden mukaan kansainvälisten osaajien Suomeen houkutteleminen ja pitovoiman edistäminen on politiikkasektorina niin uutta, että monet palvelut ja käytännöt eivät ole vielä vakiintuneet. Myös maantiede on tärkeä muuttuja, sillä palvelutarjonnassa osaajille on paljon alueellisia eroja. Esimerkiksi Raunio (2022) on todennut, että merkittävät kansalliset panostukset on ensisijaisesti kohdistettu suurimpiin kaupunkeihin, joilla on jo lähtökohtaisesti laajemmat työmarkkinat, osaamispohja sekä kattavampi palvelurakenne kuin pienemmillä kaupunkiseuduilla ja niitä ympäröivällä maaseudulla. Hänen mukaansa politiikkatoimenpiteiden keskittäminen suurimpiin kaupunkeihin on perusteltua, kun näkökulmana on palveluntarve, eli palveluja kehitetään siellä, missä niille on välitöntä kysyntää. Toisaalta se ei ole perusteltua alueellisen eriarvoisuuden vähentämisen näkökulmasta.

Lisäksi asiantuntijat painottivat, että hyvät aikomukset eivät tuota tulosta ilman pitkäjänteistä työtä ja sitoutumista sovittuihin politiikkalinjauksiin. Osaamisperustaisen maahanmuuttopolitiikan kehittämisen koettiin jäävän Suomessa liian herkästi erilaisten akuuttien kriisien (finanssikriisi, pakolaiskriisi, koronapandemia) jalkoihin. Politiikanlinjausten arvioitiin myös muuttuvan hallitusten välillä, jopa radikaalistikin. Suunnitelmia kansainvälisten osaajien työllisyyden, yrittäjyyden ja osallisuuden edistämiseksi on paljon, mutta konkreettisia toimia edelleen puuttuu, tai jos niitä tehdään, ne ovat usein lyhytaikaisia projektipohjaisia “laastariratkaisuja”, joiden käytäntöön vakiinnuttamiseen ei ole osoitettu riittävästi resursseja. Lisäksi politiikkatoimien toteutuksen arvioitiin olevan pirstaleista: eri ministeriöissä tapahtuu paljon, osin päällekkäistäkin työtä ja omaa reviiriä vartioidaan tarkasti. Asiantuntijat kiinnittivät myös huomiota siihen, että osaamisperustaisessa maahanmuutossa korostuu kontrolliajattelu (kuinka kauan saa olla maassa), kun taas kannustaminen on jäänyt vähemmälle huomiolle (kuinka kannustetaan jäämään maahan). Keskusteluissa nousi esille myös huoli siitä, että politiikkatoimia kehitetään tällä hetkellä ilman riittämätöntä tietopohjaa heterogeenisen maahanmuuttajien joukon moninaisista tarpeista. Asiantuntijat myös muistuttivat, että ”paras palvelu on käytetty palvelu”. Mitkään palvelut eivät ratkaise ongelmia, elleivät kansainväliset osaajat ja heitä palkkaavat yritykset ja organisaatiot tunne ja osaa hyödyntää niitä. Etenkin palveluista viestimisessä laajasti ja säännöllisesti niin osaajille kuin yrityksille on paljon parantamisen varaa.

Politiikkalinjausten uusi suunta

Politiikkalinjausten ja harjoitetun politiikan (poliittisten päätösten) suhde ei ole yksinkertainen, vaan siihen vaikuttavat monet tekijät, demokratioissa myös vaalit ja hallitusvaltaan nousseet puolueet ja niiden ideologiset painopisteet. Tämä näkyy hyvin nykyisen, pääministeri Petteri Orpon hallituksen (2023-) hallitusohjelmassa, jossa näkemys maahanmuutosta on aiempia hallituksia kriittisempi.

Mikä on se ongelma, joka Orpon hallitusohjelmassa halutaan ratkaista? Ongelma on lähtökohdiltaan sama kuin Marinin hallitusohjelmassa ja -kaudella, Suomen julkisen talouden kestävyyden turvaaminen. Toisaalta Orpon hallituksen esittämät keinot ongelman ratkaisemiseksi poikkeavat selvästi edellisestä hallituksesta, alkaen miljardiluokan säästöistä valtiontalouteen. Maahanmuuton osalta keinojen erilaisuus tarkoittaa, että nykyhallitus rajoittaa maahanmuuttoa sekä kiristää maahan pääsemisen ja tänne jäämisen ehtoja, mutta toisaalta se tunnistaa työperäisen maahanmuuton tarpeen ja pyrkii myös edistämään sitä.

Julkisuudessa on käyty paljon keskustelua siitä, ovatko hallituksen tavoitteet keskenään ristiriidassa. Hallituksen edustajat ja sen maahanmuuttopolitiikkaa arvostelleet tahot ovat väitelleet esimerkiksi siitä, tarvitaanko työperäiselle maahanmuutolle numeraalisia tavoitteita, onko Suomessa oikeasti työvoima- ja osaajapula, ja onko ns. ”3 kk säännöllä” käytännössä vaikutusta Suomen veto- ja pitovoimaan. Maahan muuttaneiden osaajien näkökulmasta elämä ja tulevaisuus Suomessa vaikuttavat tässä tilanteessa epävarmalta. Monet toimijat yhteiskunnassa, esimerkiksi työmarkkinajärjestöt, startup-yrittäjät ja maahanmuuttajien järjestöt, ovat esittäneet huolensa siitä, että yleinen ilmapiiri maahanmuuttoa ja ulkomaisia rekrytointeja kohtaan on muuttumassa aiempaa kielteisemmäksi.

Tutkimuksen näkökulmasta Suomi harjoittaa tällä hetkellä selektiivistä maahanmuuttopolitiikkaa (ks. esim. Bloemraad ym., 2008), jossa halutaan edistää kansallisten intressien kannalta sopiviksi katsottujen ryhmien maahanmuuttoa. Sen sijaan vähemmälle huomiolle on jäänyt keskustelu siitä, millä edellytyksillä kansainväliset osaajat ovat halukkaita työskentelemään Suomessa. Kaikki eivät tule maahan jäädäkseen, vaan esimerkiksi niin kutsutuille kosmopoliiteille (ks. esim. Nummela ym. 2021) Suomi voi näyttäytyä yhtenä välietappina kansainvälisen uran rakentamisessa. Tällaisten kansainvälisten osaajien kannalta esimerkiksi toisen kotimaisen kielen opiskelu ei välttämättä näyttäydy mielekkäänä investointina. Onkin tärkeää pohtia myös sitä, millä tavoin kansainväliset osaajat halutaan kutsua mukaan osallistumaan suomalaiseen yhteiskuntaan.

Politiikka-analyysista politiikkasuosituksiin

Politiikka-analyysin tuloksia hyödynnettiin seuraavaksi tutkimuksen työpajavaiheessa, jossa kansanvälisiä osaajia, julkisia toimijoita ja muita keskeisiä sidosryhmiä kutsuttiin jatkopohtimaan yhdessä osaamisperustaisen maahanmuuton palvelujärjestelmän haasteita ja kehittämisen keinoja kolmessa työpajasarjassa. Lopulta keskeisiksi haasteiksi tunnistettiin kolme kokonaisuutta: politiikan tekemisen lyhytjänteisyys ja pirstaleisuus, puutteet palvelujen saavutettavuudessa ja käytettävyydessä sekä heikkoudet työllistymiseen liittyvissä palveluissa ja sääntelyssä. Näiden haasteiden ratkaisemiseksi laadittiin kolme laajaa politiikkasuositusta koskien palvelujärjestelmän linjauksia, organisointia ja yksittäisiä palveluja. Voit lukea politiikkasuosituksista lisää täältä.

Kirjoittajat: Tiina Rättilä (Itä-Suomen yliopisto), Tommi Pukkinen (Turun yliopisto), Oskar Aaltonen (Turun yliopisto)

Lähteet

Bacchi, C. (2009) Analysing Policy: What’s the Problem Represented to Be? French Forest, Australia: Pearson Education.

Bloemraad, I., Korteweg, A., & Yurdakul, G. (2008). Citizenship and immigration: Multiculturalism, assimilation, and challenges to the nation-state. Annual Review of Sociology, 34(1), 153-179.

Dunn, W. (1981) Public Policy Analysis. Fifth edition. Boston etc.: Pearson. Saatavilla: (PDF) Public Policy Analysis (researchgate.net)

Fischer, F., Miller, G. J. & Sidney, M. S. (2019 eds) Handbook of Public Policy Analysis. Theory, Politics, and Methods. First published 2007 by CRC Press. New York, NY: Routledge.

Heinelt, H. (2019) Do policies determine politics? Teoksessa: Fischer, F., Miller, G. J. & Sidney, M. S. (eds) Handbook of Public Policy Analysis. Theory, Politics, and Methods. First published 2007 by CRC Press. New York, NY: Routledge, 109-119.

Heywood, A. (2007) Politics. Third edition. New York, NY: Palgrave Macmillan.

Jekunen, L. (2023) Työperäisen maahanmuuton tiedolla johtamisen kehittäminen työvoimahallinnossa. Opinnäytetyö, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Saatavilla: Haaga-Helian opinnäytetyöohje (theseus.fi) (Noudettu 26.9.2024.)

Nummela, N., Paavilainen-Mäntymäki, E., Harikkala-Laihinen, R., & Raitis, J. (2021). Cosmopolitans as migrant entrepreneurs. In N. Vershinina, P. Rodgers, M. Xheneti, J. Brzozowski & P. Lassalle (Eds.), Global Migration, Entrepreneurship and Society (Vol. 13, pp. 55–70). Emerald Publishing Limited.

Pitkänen, S., Myer, M. & Valtakari, M. (2022) Selvitys alueellisista maahanmuuttostrategioista. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2022:14. Saatavilla http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-768-7 (Noudettu 24.9.2024.)

Raunio, M. (2022) Osaamisperusteinen maahanmuutto ja alueellinen eriarvoisuus. Migration-Muuttoliike 48:1, 20-29. Saatavilla: https://siirtolaisuus-migration.journal.fi/article/view/120004 (Noudettu 24.9.2024.)

Saukkonen, P. (2018) Kriittisiä kommentteja hallituksen maahanmuuttopoliittiseen ohjelmaan. Blogikirjoitus. (Noudettu 24.9.2024.)

Työ- ja elinkeinoministeriö (2020) Talent Boost -toimenpideohjelma. Saatavilla: https://tem.fi/talent-boost (Noudettu 29.1.2024.)

Valtioneuvosto (2021) Koulutus- ja työperusteisen maahanmuuton tiekartta 2035. Saatavilla: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/163408 (Noudettu 29.1.2024.)